Thaimaan Hua Hin – Rauhaisa rantakaupunki

Perinteisesti Hua Hin on ollut bangkokilaisten viikonloppu- ja lomapaikka. Yhä edelleen kaupungissa on lukuisia paikallisten loma-asuntoja ja suuria hotellien näköisiä loma-asuntokolosseja, mutta viime vuosina yhä useampi kaupunkiin saapuva on ollut ulkomaalainen matkailija.

Kiireetön pikkukaupunki Hua Hin sijaitsee Keski-Thaimaassa, noin 240 kilometriä Bangkokista etelään. Hua Hiniin pääsee bussilla Bangkokista noin kolmessa tunnissa – ruuhkista riippuen.

Huikeasta kasvusta huolimatta Hua Hinin kaupunki on pysynyt aidosti thaimaalaisena. Erilaisia ravintoloita ja pikkukauppoja on paljon, mutta niiden keskellä voi vieläkin yllättää temppelipihaan paljoin jaloin kulkevan buddhalaisen munkin.

Hua Hin on yksi Thaimaan ensimmäisiä lomakohteita. ja jo 1800-luvun puolistä maan kuninkaalliset ovat myös lomailleet siellä.

Vuonna 1923 Hua Hiniin nousi rautatiehotelli Sofitel Central Hua Hin. Se rakennettiin aivan rantaan, ja on edelleen yksi hienoimmista hotelleista. Iltakävelyllä kannattaa poiketa hotellin pihaan ihailemaan jättimäisiä, pensaista muotoiltuja eläinhahmoja ja siirtomaa-aikaista, viehättävää hotellin arkkitehtuuria.

Tien toisella puolella sijaitseva hotellin ravintola Salathai tarjoilee thaimaalaisia herkkuja seisovasta pöydästä uima-altaan ääressä. Thaimaalaisesta ruoasta pitävälle täydellinen ateria!

Kaupungin historiasta kertoo myös tunnelmallinen vanha juna-asema. Sen kohdalla pysähtyvät kaikki junat, jotka kulkevat Bangkokista etelään. Aivan juna-aseman vieressä sijaitsee Aasian ensimmäinen golfkenttä, vuonna 1924 perustettu Royal Hua Hin Golf Club.

Kaupungin läheisyydessä, 30 kilometrin etäisyydellä, sijaitsevat myös Palm Hills Country Club, Majestic Creek, Lakeview Princess sekä ylellinen Springfield.

Suosituimmille kentille, kuten Springfieldille, kannattaa varata lähtöaika ajoissa. Yleensä greenfee sisältää myös kuljetuksen kentälle. Paikallinen, päästä kantapäihin tarkkaan auringolta vaatteilla suojautunut caddy on pakollinen.

Caddyille on tapana tarjota kierroksen aikana juomat ja erityisen aurinkoisen hymyn saa jos vaivautuu opettelemaa mailojen numerot thaiksi: 1=nung, 2=song, 3=saam, 4=si, 5=haa, 6=hok, 7=jed, 8=phad, 9=gao.

Numeron eteen lisätty lek merkitsee metallimailaa. Kiitos on thaiksi naisen sanomana kop khun kha ja miehen lausumana kop khun krap.

Monet hotellit sijaitsevat omassa rauhassaan meren ääressä, muutaman kilometrin päässä keskustasta. Parhaimmissa niistä vallitsee paratiisimainen, rehevä puutarhatunnelma, jossa kiireet unohtuvat.

Eräs viihtyisimmistä on Sofitelin lisäksi epäilemättä Anantara Resort, jonka upea puutarha patsaineen ja kukkineen suorastaan kutsuu jäämään. Hotellin erikoisuus on joka perjantai järjestettävä Lagoon Floating Market, uivat markkinat, joilta sai ostaa kylmää teetä, orkideoita ja hedelmiä suoraan veneistä.

Hotelleista keskustaan pääsee edullisesti taksikyydillä tai kävelemällä pääkatua eli thanon Petcha Kasemia pitkin. Yömarkkinoilla kannattaa käydä ihmettelemässä tunnelmaa ja tekemässä edullisia pikku löytöjä. Muista tinkiä reilusti!

Ostoksia voi tehdä myös esimerkiksi pienehköstä tavaratalosta, Hua Hin Complexista. Räätälinliikkeitä on runsaasti, ja niiden taso vaihtelee. Antiikkiliikkeet ja matkamuistoliikkeet lupaavat lähettää laivateitse tavaraa Suomeen, ja niiden lupauksiin voi yleensä myös luottaa. Suomeen saapui 3 kuukauden odotuksen jälkeen hieman kolhiintunut kaappi ja kolme tarjotinta.

Hua Hinissa kannattaa rohkeasti maistella tuoreita meren antimia. Kalalaiturin vieressä on monia kalaravintoloita. Ehkä parasta Hua Hinissa ovatkin juuri nämä monet ruokapaikat, joissa on mukava istuskella illan lämpimässä tunnelmassa. Jos olet arka hyttysen puremille, muista sivellä jo hotellissa hyttyspuikkoa jalkoihin, sillä vaara vaanii valkoisen pöytäliinan alla.

Monet harkitsevat jo matkakatalogeja selatessaan valitako Hua Hin vaiko sen lähellä sijaitseva Cha-Am. Cha-Am on Hua-Hinia huomattavasti hiljaisempi, oikeastaan vain kadunpätkä, jonka varrelle kaikki palvelut ovat keskittyneet.

Cha-Amin etuna ovat rauhalliset rannat, mutta ostoksille ja ravintoloihin on ajettava taksilla ellei halua pysyä kadunvarsikylän maisemissa koko lomaa. Pikkuruisen kylän voi Hua Hinista käsin helposti käydä katsastamassa vaikka taksilla.

Hyvä retkikohde Cha-Amista noin sata kilometriä pohjoiseen on temppelikaupunki Phetchaburi. Phetchaburi on Thaimaan vanhimpia kaupunkeja, alueella on useita buddhalaistemppeleitä. Jos Hua Hiniin saapuu bussilla Bangkokista voi kaupunkiin poiketa jo tulomatkalla. Monet matkanjärjestäjät tekevät kaupunkiin myös omia retkiään.

Hua Hinin uimaranta ei ole yhtä kaunis kuin Koh Samuin tai Phuketin paratiisirannat. Se on pitkä suora, jonka varrella ei juurikaan ole kahviloita tai pikkubaareja kuin aivan suurimpien hotellien rannoissa tai läheisyydessä.

Toisinaan rantaan ajautuu myös valtavia "hyytelömöllyköitä", jättimäisiä, yli 30 senttimetriä halkaisijaltaan olevia meduusoja (jelly fish). Ihmiseen osuessaan ne aiheuttavat vaarallisia ja hoitoa vaativia palovammoja.

Rantaa pitkin juoksentelee myös hoitamattomia ja säälittävän oloisia kulkukoiria, jotka yrittävät tavoitella herkkupaloja hotellien rantakahviloista. Niihin ei kannata koskea, sillä koirat voivat levittää erilaisia tauteja. Uimarannalla vuokrataan myös hevosia. Vuokralla on niin ikään myös moottoriveneitä kuskeineen sekä purjeveneitä ja surffilautoja sekä vesiskoottereita.

Vaikka ranta ei ole Hua Hinissa Thaimaan kauneinta antia, matkakohteessa on paljon hyvää. Kaupunki on pieni ja turvallinen lapsiperheenkin liikkua. Kaikki on mukavan kotoista, ja maisemiin on helppo tutustua vaikkapa pyörän satulasta käsin.

Teksti ja kuvat: Nina Pinjola

 

Kohteet:  Hua Hin Thaimaa

Lue lisää aiheesta