Uudet vinkit Osloon

Merellinen henki ja helpon lyhyt välimatka houkuttavat citylomalle viikinkien maan viihtyisään pääkaupunkiin. Oslon must-kohteita ovat Munch-museo, satumainen Vigelandsparken, Akershusin linnoitus, Viikinkimuseo ja aivan kaupungin kupeessa sijaitseva Holmenkollen – mutta entä jos nämä kaikki on jo nähty? Ei hätää, Oslossa on paljon uutta!

Vuonna 2008 valmistunut huippumoderni oopperatalo on noussut nopeasti Oslon, ja samalla koko Norjan suosituimmaksi matkailukohteeksi. Oopperatalon sijainti aivan veden äärellä vanhalla satama-alueella symboloi norjalaisten rakkautta mereen.

Sekä Norjan kansallisoopperaa että -balettia isännöivä oopperatalo on palkittu urbaanimaailmaa ja luontoa yhteen kietovasta arkkitehtuuristaan. Oopperatalon lasiseinät nousevat kuin jäävuori merestä, mutta rakennus itse ulottuu meren pinnan alle saakka. Oopperatalon viistolla katolla voi kuka tahansa käydä kuljeskelemassa ja katselemassa merellisiä maisemia. Rakennus on alusta saakka haluttu suunnitella helposti lähestyttäväksi: täällä kulttuuri ei ole vain eliittien etuoikeus. Oopperatalon kolmessa salissa on yhteensä lähes 2 000 yleisöpaikkaa.

Satama-alueet ovat Oslossa olleet jo vuosien ajan jatkuvan kehityksen kohteena ja rakennusprojektit jatkuvat. Pian oopperan ympäristön liikenne rauhoittuu, kun vuonon alitse kulkeva tunneli valmistuu ja autot siirtyvät kuluvan vuoden aikana maan ja meren alle.Uuden ilmeen jo aiemmin saanut vanha telakka-alue Aker Brygge on suosittu ajanviettopaikka, jonka rantabulevardin kahvilat ja Oslonvuonon raikas ilma kutsuvat herkuttelemaan ja istumaan iltaa.

Aivan Aker Bryggen tuntumassa sijaitsee myös Nobel Peace Center, rauhanpalkinnon historiaa ja sen saajia esittelevä näyttely- ja tietokeskus. Pysyvässä näyttelyssä esitellään Nobelin rauhanpalkinnon historiaa ja palkittujen elämäntyötä. Mukana Äiti Teresan ja Nelson Mandelan rinnalla on luonnollisesti myös Martti Ahtisaari. Vaihtuvissa näyttelyissä käsitellään kutakin aihetta taiteen keinoin tai ajankohtaisiin ilmiöihin keskittyen.

Uusimpana näyttelynä Nobel Peace Centerissä on "Obama – A Call to Action" -näyttely, joka esittelee yhtäläisyyksiä Alfred Nobelin tahdon ja Barack Obaman rauhantyön välillä. Esillä on suurikokoisia Obaman muotokuvia, filmejä sekä interaktiivisia pelejä. Vierailla on jopa mahdollisuus paikanpäällä soittaa Nobelin vanhasta puhelimesta Obaman Blackberry-puhelimeen.

Alexander Rybakin vuonna 2009 Norjaan tuoman voiton ansiosta Oslo pääsi keväällä isännöimään Euroviisuja upouudella Fornebun Telenor Arenalla. 23 000 katsojaa vetävällä areenalla ovat keikkailleet esimerkiksi Tina Turner ja AC/DC. Jo arkkitehtuurinsa vuoksi areena on näkemisen arvoinen. Oslossa kävijän kannattaa ottaa selvää, onko areenalla matkan aikana jokin kiinnostava tapahtuma meneillään. Kuluvana kesänä stadionilla pelataan muun muassa norjalaista huippujalkapalloa.

Jos tuntuu, että Oslossa on jo kaikki nähty, vilkaise Oslon matkailutoimiston sivuilta (www.visitoslo.com) listaa kaupungin museoista: kuinka olisi taikamuseo, lastentaiteen museo tai elokuvamuseo?

Vähemmän tunnettu, mutta mielenkiintoinen, on myös Emanuel Vigelandin museo. Jokainen Oslon-matkaaja piipahtaa varmasti Vigelandsparkenin erikoista patsasmaailmaa ihailemassa tai ihmettelemässä, mutta myös Norjan kuuluisimman kuvanveistäjän Gustav Vigelandin nuorempi veli oli taiteilija – ja veljensä tapaan varsin omaperäinen sellainen.

Emanuel Vigelandin itse oman elämäntyönsä kantajaksi suunnittelema rakennus toimii samalla mausoleumina. Mielikuvituksellisten freskojen peittämät seinät ja taiteilijan persoonalliset työt ovat olleet yleisön nähtävänä vuodesta 1959 lähtien..

Lisätietoja: www.visitoslo.com

Teksti: Riikka Krenn / Mediafocus

Kuvat: Nobel Peace Center, Den Norske Opera & Ballett, Lehtikuva, Visit Oslo

Kohteet:  Oslo Norja

Lue lisää aiheesta